Samassa tilanteessa on Suomi. Vaikka Suomessa ei ole sotalaivateollisuutta, Kreikan uuden tukipaketin myötä suomalaiset osallistuisivat hankintaan laskennallisesti jopa 24 miljoonalla eurolla. Der Spiegel kertoo erikoisesta tilanteesta, joka voi hyvinkin olla valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen eilisen Kreikka-toppuuttelun taustalla. Kreikan puolustusvoimat on nimittäin tilaamassa kahdesta neljään raskasta sota-alusta Ranskalta. Tilauksen arvo on vähintään 600 miljoonaa euroa, ja se pitää sisällään mahdollisuuden palauttaa tuote, jos siltä tuntuu. Saksalainen telakka- ja varustamoyhtiö ThyssenKrupp on julkisuudessa hiljaa, mutta Spiegelin tietojen mukaan se käy armotonta lobbaussotaa ranskalaisia kilpailijoitaan vastaan. Kiista on jo saanut poliittisen luonteen, jonka pelätään uhkaavan ensi viikonlopun eurosopua. Eritoten saksalaisyhtiötä kismittää Ranskan tarjoama viiden vuoden maksuaika ja sen jälkeen voimaan astuva optio palauttaa laivat Ranskan merivoimille. Thyssen näkee tässä ranskalaisten juonen tukea omaa telakkateollisuuttaan saksalaisten kustannuksella. Suomi rahoittaisi ostosta laskennallisesti noin 6 miljoonalla eurolla per sotalaiva.
Början av december, 2010. "På EU:s toppmöte den 28 oktober uppges Tysklands förbundskansler Angela Merkel ha flaggat för att Tyskland har börjat fundera på att överge EMU. ”Om det här är den klubb som euron verkar utvecklas till kanske Tyskland borde dra
" Enligt uppgifter som tyska statstelevisionen hämtat från Bank of International Settlement, "Centralbankernas bank", så är Grekland skyldig franska banker 92 miljarder euro och tyska banker 43 miljarder euro. Även det amerikanska bankväsendet är invol
"The principle of nuclear burden-sharing began to unravel in 2001 when nuclear weapons were withdrawn from Greece. The inactivation of the Munitions Support Squadron at Araxos Air Base was ordered in April 2001 after the withdrawal of the weapons was auth
J. Ioannidis. Journal of epidemiology and community health, 61 (9):
757-8(September 2007)4641<m:linebreak></m:linebreak>JID: 7909766; ppublish;<m:linebreak></m:linebreak>Epidemiologia genètica.